Kategoriat
Blogi

Voiton tuottamista pienten kustannuksella

Yksityinen varhaiskasvatus on noussut esille vuosi sitten esimerkiksi Touhula-ketjun yrityssaneerauksen yhteydessä ja toisaalta varhaiskasvatuksen yksityistämisen edelleen jatkuessa. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan voittoa tuottavat yritykset ja yhdistysmuotoiset toimijat, joiden tarkoituksena ei ole tuottaa taloudellista voittoa. 

On hyvä miettiä, onko varhaiskasvatus todella palvelu, jonka tuottaminen yksityisesti voittoa tavoitellen on kannattavaa palvelun laatu ja tehokkuus huomioon ottaen. Ajatus yksityisten yritysten kilpailusta perustuu siihen, että asiakkaat suosivat esimerkiksi hyvää laatua. Ajatellaan, ettei asiakas mene enää uudestaan ravintolaan, jossa ruoka oli kylmää ja palvelu tylyä. Varhaiskasvatuksessa logiikka ei kuitenkaan ole sama. 

Voiko varhaiskasvatuksen asiakas eli esimerkiksi 2-vuotias taapero arvioida, mikä on hänen kehitykselleen hyväksi? Pelkkä lapsen viihtyminen varhaiskasvatuksessa ei takaa palvelun laatua. Onko myöskään perheiden mahdollista aidosti arvioida yksityisiä palveluntarjoajia?  Perheillä ei ole useinkaan tiedossa, minkälaisilla koulutustaustoilla heidän lastensa kanssa työskennellään yksityisten päiväkotien käyttäessä usein epäpätevää henkilökuntaa. Harva vanhempi tietää esimerkiksi, että yksityisessä varhaiskasvatuksessa kasvatushenkilökunta vastaa kasvatustyönsä ohessa myös avustavien palveluiden työstä, kuten siivouksesta ja ruoanlaitosta. Julkisella puolella näin ei ole. Näin ollen vaikka yksityisessä varhaiskasvatuksessa noudatetaan samoja suhdelukuja kuin kunnallisessakin, voidaan todeta, että voittoa tavoittelevissa päiväkodeissa henkilökunta on yleensä vähemmän lasten kanssa kuin julkisen järjestämässä varhaiskasvatuksessa.

Lisäksi yksityisten päiväkotien työntekijät velvoitetaan useimmiten allekirjoittamaan salassapitosopimus, jotta mahdolliset laiminlyönnit eivät pääse julkisuuteen. Miten perhe siis oikeastaan arvioi palveluntarjoajaa?

Voidaan toisaalta kysyä, onko yksityistäminen tai esimerkiksi palvelusetelin käyttö varhaiskasvatuksessa todella kunnille kustannustehokasta? Yksityiset päiväkodit valikoivat valtioneuvoston selvityksen mukaan lapsia päiväkoteihinsa esimerkiksi iän tai tuen tarpeen mukaan. Monissa kunnissa ei ole edes tiedossa millä perusteilla yksityiset toimijat asiakkaansa valikoivat. Yksityisten palveluiden tuottaessa voittoa sijoittajilleen valikoimalla asiakkaansa, kunnille jää joka tapauksessa toteutettavaksi kalliimpi osa palveluista, kuten tuen tarjoaminen sitä tarvitseville, pienten lasten varhaiskasvatus sekä ympärivuorokautinen varhaiskasvatus.

Tämän lisäksi kuntien velvollisuutena on valvoa yksityisten toimintaa sekä esimerkiksi järjestää heille erityisen tuen palveluja, kuten Helsingissä tehdään. Lisäksi vaihtelut laadussa ja mahdollinen tuen puute varhaiskasvatuksessa pamahtaa kuntien laskuksi viimeistään perusopetuksen puolella, jossa asioihin joudutaan myöhemmin puuttumaan. Onko asiakkaiden valikointi ylipäätään asiallista kun kyseessä on lakisääteinen kunnallinen palvelu? 

Yksityisen varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämiseksi tarvittaisiin paljon lisää koulutettuja työntekijöitä ja koulutettuja johtajia sekä kuntien valvontaa. Yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen ja Avainta-tessin mukaan maksetaan kuitenkin huomattavasti pienempää palkkaa kuin kunnallisella puolella. On siis varsin epärealistista odottaa, että korkeakoulutetut opettajat alkaisivat viedä osaamistaan pienemmällä palkalla yksityisiin päiväkoteihin, kun alalla vallitsee lähes krooninen työvoimapula.

Koulutusta arvostavien kuntien ei tulisi käyttää veronmaksajien rahoja sijoitusyhtiöiden voiton tavoitteluun, vaan keskittyä tuottamaan itse laadukasta varhaiskasvatusta ja ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten sosiaalisia ongelmia pitkäjänteisesti tarjoamalla jokaiselle lapselle vahva pohja jo ennen peruskoulua.

Lisätietoa:

Varhaiskasvatuksen yksityiset palvelut, Valtakunnallinen selvitys 2015 (Julia Riitakorpi, Kirsi Alila, Tarja Kahiluoto): 

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79206/okm03.pdf