Kategoriat
Blogi

Kahdeksan tapaa auttaa kampanjassa

Kuntavaaleissa ei kukaan pärjää yksin. Politiikka on ryhmätyötä, jossa muut ihmiset auttavat ja valitsevat henkilön valtuustoon. Minä olen saanut apua niin tukiryhmältäni kuin muiltakin sekä tutuilta että tuntemattomilta muun muassa kannustuksen ja rahallisen tuen muodossa.

Kuntavaalipäivään 13.6. on nyt tasan kuukausi. Se tarkoittaa sitä, että vaalien loppukiri lähestyy. Viimeiset kaksi viikkoa ovat tärkeimmät, mutta myös seuraavat kaksi viikkoa ovat hyvin olennaisia vaalituloksen kannalta. Näin ollen pyydänkin apuanne – alla kahdeksan tapaa auttaa Viitasta valtuustoon.

  1. Tykkää ja jaa somepostauksia! Kun kampanjointi tehdään suurelta osin sosiaalisessa mediassa, jokainen tykkäys ja jako auttaa saamaan kampanjalle näkyvyyttä.
  2. Kommentoi somepostauksiini. Tämä lisää näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa!
  3. Kirjoita oma suosittelu sosiaaliseen mediaan.
  4. Kerro minusta kavereille ja tutuille! Tämä auttaa todella paljon. Etäaikana on ollut hyvin vaikea tavata ihmisiä, mikä olisi vaalikampanjoinnin kannalta tärkeää. Näin ollen on luotettava puskaradioon.
  5. Auta vaalitiimiä jakamaan vaaliesitteitä Helsingissä! Ota yhteyttä, toimitamme esitteitä halukkaille.
  6. Lahjoita kampanjatiimille. Pienikin lahjoitus auttaa! Lahjoittaminen onnistuu helpoiten Vasemmistoliiton ehdokasgallerian kautta.
  7. Kutsu vaalipaneeliin tai politiikkatapahtumaan! Jos olet järjestämässä esimerkiksi järjestön kautta vaalipaneelia, tulen mielelläni mukaan.
  8. Muistuta kaveria ja sukulaista siitä, että kuntavaalit lähestyvät. On tärkeää, että kaikki saadaan vaaliuurnille! Varsinainen vaalipäivä on 13.6. ja ennakkoäänestys kotimaassa 26.5.-8.6.2021.

Ystävällisesti

Salla